Kangasalan Maaseutuseura
Yhdistys
on perustettu helmikuussa 1909. Se toimii
osana ProAgria Etelä-Suomi ry:ä. Tällä hetkellä Maaseutuseuralla on runsaat 100
jäsentä ja toimintaa on myös kolmessa naisosastossa (Haviseva, Keski-Kangasala
ja Vehoniemi). Jos naisosastojen toiminta kiinnostaa, yhteystietoja löytyy
tältä sivulta. Myös Etelä-Suomen ProAgria ja Etelä-Suomen
Maa- ja kotitalousnaiset järjestävät maakunnallisia tapahtumia ja retkiä.
Linkit em. toimijoiden nettisivuille löytyvät sivustomme kohdasta
"linkit".
Vuoteen 1920 yhdistys toimi nimellä Maalaisseura, minkä jälkeen nimi muutettiin Maamiesseuraksi. Maamiesseuran uudistetut säännöt hyväksyttiin joulukuussa 1920. Niillä säännöillä toimittiin yli 90 vuotta. Toimintavuonna 2014 laitettiin vireille ja toteutettiin nimenmuutos Kangasalan Maaseutuseuraksi. Nimenmuutos ja yhdistyksen sääntömuutos astuivat voimaan Patentti- ja rekisterihallituksen käsittelyn jälkeen samana vuonna.
Jäsenmaksusta päätetään vuosittain syyskokouksessa. Vuonna 2023 henkilöjäsenen maksu on 20 euroa, josta seitsemän euroa on ProAgrian jäsenmaksuosuus. Jäsenmaksun maksamalla saa alennuksia sekä paikallisista tapahtumista ja kursseista että myös ProAgrian Satoa-lehden kotiin ja muut ProAgrian jäsenedut.
Yhdistyksen toiminnan tarkoitus on sääntöjen mukaan: "Koota toimialueella asuvat yksityiset henkilöt, maa- ja metsätalousyrittäjät, liikkeen- ja ammatinharjoittajat, yhteisöt, osuuskunnat ja niissä työskentelevät ihmiset yhteistoimintaan kylä- ja asuinyhteisöjensä hyväksi. Yhdistys pyrkii edistämään jäsentensä aineellista ja henkistä hyvinvointia kehittämällä heidän ammatillisia tietojaan ja taitojaan." Käytännön toiminnassa tämä näkyy mm. kursseissa, jotka sivuavat luontoa ja luonnonvaraelinkeinoja.
Yhdistyksellä on kaksi yleistä kokousta, vuosi- eli kevätkokous ja loppuvuonna pidettävä syyskokous, jolloin myös suunnitellaan seuraavan toimintavuoden tapahtumia. Yhdistyksen hallitus ottaa mielellään vastaan toimintaehdotuksia. Yleisistä kokouksista ja tapahtumista ilmoitetaan yhdistyksen nettisivuilla, Kangasalan Sanomien Seurat toimivat -palstalla ja ilmoituksilla Kangasalan Sanomissa.

Maaseutuseuran hallitus 2024
Sinikka Luokkanen, puheenjohtaja
Pekka Miettinen, varapuheenjohtaja
Maija Kirvesoja, sihteeri
Paula Liljander-Seppälä, rahastonhoitaja
Keijo Markkula, jäsen